En onnistunut eduskuntavaaleissa uusimaan paikkaani eduskuntaan. Henkilökohtainen äänimääräni kasvoi muualla vaalipiirissäni, mutta kotikaupungissani Vaasassa menetin 765 ääntä verrattuna eduskuntavaalitulokseeni 2015. Merkittävin syy tähän äänimäärän romahdukseen oli yksiselitteinen: Vaasan keskussairaalaa koskeva laajan päivystyksen asema. Omasta ja äänestäjieni puolesta olen tietysti pettynyt, mutta sitä suuremmin kiitollinen kaikesta saamastani tuesta ja kannustuksesta, myös vaalien jälkeen. Toimintaani politiikassa en aio lopettaa. Olen saanut vuosien varrella politiikalta ja kokoomukselta paljon ja koen, että minulla on yhä paljon annettavaa. Vaalituloksen ruotimiseen riittää aihetta myös puolueessamme. Kokoomuksen vaalimenestystä ei voi hyvällä tahdollakaan pitää kummoisena. Kokoomus otti turpiinsa kolmatta kertaa peräkkäin eduskuntavaaleissa. Puolueen kannatus on ennätysalhaalla 50 vuoteen. Eduskuntaryhmän kasvu lisäpaikalla hämää, sillä puolueen kannatus oli nyt yli prosenttiyksikön alhaisempi kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Vetovastuussa on jo kolmas puheenjohtaja vuoden 2015 vaalien jälkeen. Puolueen vaalitappiokierre on pettymys, mutta ei yllätys. Meillä Pohjanmaalla kerrotaan anekdoottia, jonka mukaan aikanaan, vuonna 2004 vastavalittua kokoomuksen puheenjohtajaa JyrkiKataista evästettiin puoluekokouksen jälkeen Seinäjoella näillä sanoin: ”Pidä huoli, että puolueen oikealle puolelle ei jää toisen puolueen mentävää aukkoa”. Tämä evästys on edelleen ajankohtainen. Kokoomuksen ”kivijalan kannattajat” ovat sitkeästi koetuksella. Monilla kokoomuksen äänestäjillä tuli mitta täyteen puolueen lähdettyä flirttailemaan puolueelle vieraiden punavihreiden ajatusten kanssa. Se taktiikka saattaa toimia yksittäisten ehdokkaiden kohdalla joissakin vaalipiireissä, mutta viimeistään nyt pitäisi olla selvää, että koko puolueen tulevaisuutta ei sen varaan voi rakentaa. Kokoomuksen kannatus vuotaa aivan toisaalle, ja vuodon syynä on talouspolitiikan linja. Oikealle ilmestyi kilpailija. Puoluekentän olosuhteissa on tapahtunut muutoksia, joilta ei enää saa ummistaa silmiä kokoomuksessakaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on kääntänyt suhteellisen nopeasti puolueensa linjan oikealle talouspolitiikan kysymyksissä. Perussuomalaisista on tullut aito vaihtoehto perinteisille porvariäänestäjille. Yhä harvempi porvariäänestäjä häpeilee tunnustaa äänestävänsä nykyisin perussuomalaisia. Perussuomalaisten vaalimenestyksen selittäminen pelkällä protestiäänestämisellä ei riitä. Perussuomalaiset ovat oivaltaneet, mitä puolueen kannatuksen nostaminen yli 20 prosentin edellyttää miltä tahansa puolueelta. Puoleen kannatus voi kasvaa suureksi vain, jos se onnistuu vetämään puoleensa useampia erilaisia kannattajaprofiileja ja sovitettua yhteen näiden eriävät politiikkaodotukset. Tämä oli alun perin myös kokoomuspuolueen “kuningasidea”. Perussuomalaisten kannattajien syytteleminen rasisteiksi ei osoita mitään muuta kuin halua kieltää kyseisen puolueen onnistuminen kannattajakunnan laajentamisessa uusiin äänestäjäjoukkoihin. Aika harva perinteinen talouskysymyksiä painottava kokoomusäänestäjä tulee miettineeksi rasismia sillä välin, kun vaalikone lataa hänelle talouspolitiikan vastausten perusteella kärkeen perussuomalaisia ehdokkaita kokoomuslaisten jäädessä jälkeen. Näitä kokemuksia vaalikoneiden ääreltä nimittäin riittää. Kokoomuksessa on aika siirtyä muiden puolueiden linjausten tuijottelusta oman linjan selkiyttämiseen ja linjan ymmärrettävään viestintään. Kokoomuksen linjan eteen on kyllä tehty töitä. Viime vaalikauden aikana kokoomuksessa tehtiin ennätysmäärä poliittisia ohjelmia ja niiden päivityksiä. Siitä huolimatta vaalikentillä törmäsi toistuvasti kysymykseen: ”Mikä on kokoomuksen linja…?”.Näillä sanoin äänestäjien kysymykset yleensä alkoivat miltei aiheesta riippumatta. Mitä epäselvempi linja on kokoomuslaisille itselleen, sitä hankalampaa sitä on selittää muille.
Hallitusneuvotteluissa laitettava kova kovaa vastaan
Nyt kun puolueet eduskuntaryhmineen vastailevat hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) kysymyksiin, tarkkailijoiden tunnelmat ovat odottavat. Suomen tulevaisuuden kannalta tilanne kieltämättä kauhistuttaa. Kokoomus on tulevan kannalta avainasemassa. Kuinka paljon kokoomus on valmis antamaan periksi linjastaan ja periaatteistaan, jotta se pääsee osaksi hallitusvastuuta? Entä kannattaako sellaiseen (sinipuna) hallitukseen lähteä aisankannattajaksi, josta todennäköisesti tulee erittäin epäsuosittu ja epävakaa? Nämä kysymykset mietityttävät kaikkia kokoomuksen kannattajia. Kokoomuksella ei pitäisi olla mitään estettä pitää tiukasti kiinni omista kynnyskysymyksistään. Tärkeintä on, että tuumaakaan ei anneta periksi verojen kiristysten suhteen. Pikemminkin työn verotusta pitää keventää, julkinen talous tervehdyttää tasapainoon ja työmarkkinoiden jäykkien rakenteiden ylläpitämisen sijaan edistää paikallista sopimista. Antti Rinteelle on annettava mahdollisuus lähteä neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta yhdessä kokoomuksen kanssa, mutta vain sillä ehdolla, että kynnyskysymyksistä ei jousteta. Muussa tapauksessa vaihtoehdoksi jää kunniallinen siirtyminen uuteen rooliin. On syytä muistaa, että uudessa eduskunnassa on porvarienemmistö 124 paikalla. Vihervasemmistolla paikkamäärä jäi vain 76:een. Vaalituloksen perusteella oikeistolaisen talouspolitiikan kysyntään ja kannatukseen kannattaa luottaa. Petteri Orpon johtajuus mitataan hallitusneuvotteluissa. Myös kokoomuksen uudella eduskuntaryhmällä on mahdollisesta hallitusyhteistyöstä merkittävä päätösvalta, jota pitää uskaltaa käyttää. Punavihervasemmiston kanssa hallitusyhteistyöhön ryhtyminen näyttäisi totisesti hallituskiimalta. Tällä kertaa kyse on kokoomuksen uskottavuudesta pitkälle tulevaisuuteen. Toivottavasti uudelta eduskuntaryhmältä löytyy kanttia ja viisautta tehdä oikeita ratkaisuja. Kirjoitus on julkaistu Verkkouutisten blogina 1.5.2019:Ilmastokeskustelu jatkuu vaalien jälkeenkin. Huoli Telluksesta on paikoin oikeaa pelkoa, joka on onnistunut tavoittamaan nuoret ikäluokat. Kriittinen ilmastokeskustelu ei kuulu vain politiikkaan, vaan se kuuluu myös kouluihin ja ennen muuta koteihin. On ihan oikein, että nuorille ei riitä vastaukseksi ”Suomen marginaalinen osuus globaaleista päästöistä”. Siksi kriittistä keskustelua ja perusteluja tarvitaan juuri nyt.
Viime viikolla kansanvallan symbolimme, eduskuntatalo kaapattiin kansainvälisen ekoterroristijärjestön performanssin näyttämöksi, kun kahdeksan mielenosoittajaa kiipesi ripustamaan itsensä eduskuntatalon pylväisiin.
Viime torstaina julkaistiin vuorineuvos Reijo Karhisen raportti, jonka laatimisen hän oli saanut toimeksiantona kesäkuussa 2018 pääministeri Sipilältä. Karhisen tehtävänä oli laatia lista toimenpiteistä, joilla maatalouden yrittäjätuloa voitaisiin parantaa vuositasolla 500 miljoonalla eurolla. Raportin kiistattomin ansio on siinä, että se on kuullut koko ruokaketjua perusteellisessa selvitystyössään. Raportin toimenpide-ehdotuksia on kiitelty laajasti ja syystäkin, sillä nopeita ratkaisuja alan kannattavuuskriisiin ei ole olemassa.
Meneillään oleva tärkeä keskustelu vanhustenhoidosta ja hoitajamitoituksesta noudattelee samaa kaavaa kuin vuonna 2015 ennen vaaleja käyty keskustelu lastensuojelusta ja sen kehittämistarpeista. Nimenomaisesti lapsen suojelemiseksi kehitetty järjestelmämme oli epäonnistunut karmeimmalla mahdollisella tavalla. Esimerkin tapaus kuvottaa ja järkyttää yhä.
Vuodenvaihteen molemmin puolin on julkaistu niin työryhmien raportteja kuin poliittisten puolueiden ohjelmia eri hallinnonaloilta. Työryhmien raporttien villeimpiä ideoita poliitikot ampuvat realismilla kilpaa alas. Puolueiden poliittiset sektoriohjelmat eivät kelpaa koko puolueelle, eikä ihme. Nimittäin harvoin edes puolueväen kesken yhteiset tavoitteet syntyvät kivuttomasti, vaan prosessi parhaimmillaankin muistuttaa minihallitusneuvotteluita. Lopputulos on sittenkin kompromissien tulosta, mikä osittain selittää sitä, että erityisen uudistusmielisiä ohjelmia esimerkiksi maatalouspolitiikasta ei ole syntynyt.
Ulkomaalaistaustaisten tekemät alaikäisiin kohdistuneet seksuaaliväkivaltarikokset Oulussa ja Helsingissä ovat hallinneet viikonvaihteen julkista keskustelua. Ne paitsi koettelevat länsimaisiin arvoihin perustuvaa oikeustajuamme, myös kohdistuvat kaikkein viattomimpiin, lapsiin.
Eduskunta käsittelee parhaillaan ensi vuoden budjettia ja keskustelu vastuullisesta taloudenpidosta käy kuumana. Kuluneen viikon maanantaina valtiovarainministeriö julkisti taloudellisen katsauksensa, joka sisälsi myös päivitetyn arvion kestävyysvajeesta. Tuo ennen edellisiä eduskuntavaaleja tutuksi tullut käsite tarkoittaa, että julkisten menojen arvioidaan (yhä) pitkällä aikavälillä ylittävän julkiset tulot. Julkisen talouden kokonaiskuva on siis edelleen ongelmallinen.
Liikenneministeriön virkamiehistä, tutkijoista ja yritysten edustajista koostunut ILMO 45 -työryhmä esitteli torstaina raporttinsa liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Raportissa oli listattu 28 kohdan ohjelma liikenteen päästöjen poistamiseksi vuoteen 2045 mennessä. Huomiota ja varmasti myös verenpainetta nostattavin toimenpide-ehdotus oli tavoite, että uusien bensa- ja dieselautojen myynti loppuisi vuoteen 2035 mennessä. Suurimmista puolueista tätä tuki ainoastaan gallupkärkenä (yhä) keikkuva SDP.
Luonnonvarakeskus Luke on vastikään joutunut päivittämään arvioitaan metsien hiilinielujen kehityksestä. Vuoden 2016 energia- ja ilmastostrategian luvuissa suojelualueet eivät olleet mukana virheen vuoksi. Päivitetty hiilinieluarvio nostaa myös vuosittaista hakkumäärää. Arvioitua suuremmat hiilinielut ovat myönteinen uutinen, mutta vähemmän myönteistä on siinä, että kyseisten arvioiden pohjalta tehdään todella suuria linjanvetoja politiikassa niin kansallisella kuin eurooppalaisella tasolla, olivatpa ne päätöksentekohetkellä virheellisiä tai eivät.
